Tervetuloa Otalammen koulun verkkolehden pariin!


Täällä julkaistaan Otalammen koulun oppilaiden tekstejä ja muita tuotoksia.


Ajankohtaista


Ysien historialliset juhlat


Tänä vuonna juhlittiin Otalammen yhteiskoulun ensimmäisiä ysien juhlia. Tilaisuus oli tarkoitettu vain yseille,näytelmä1.jpg heidän luokanvalvojilleen ja avustaville kahdeksasluokkalaisille. Ohjelmassa oli mm. opettajien improvisoitu näytelmä. Opettaja Anne kävi keräämässä yseiltä lauseita, joiden avulla ''näyttelijät'' vetivät roolinsa. Näytelmä eteni yhdeksäsluokkalaisten keksimän tarinan mukaan. Se kertoi Ossin elämästä esikoulusta ammattikouluun saakka. Siinä vihjailtiin melko paljon meidän koulun tapahtumiin ja paikkoihin, mikä oli hauska lisä. Näytelmä nauratti kaikkia paikalla olleita.

Ohjelmassa oli myös oppilaiden järjestämä tietokilpailu, aiheena opettajat. Juontajana toimi kahdeksas-luokkalainen Sami Selänne. Kysymykset koskivat mm. opettajien lapsien nimiä, lempi lautapelejä jne. Jostain syystä tuloksia ei missään vaiheessa julkistettu. Myös viidesluokkalaiset kävivät esittämässä ysien kunniaksi laulun.

Ysiluokkalaisten oma improvisoitu näytelmä Lumikki ja kolme kääpiötä koostui vapaaehtoisista yseistä, jotka eivät vielä tienneet tehtävää. Hahmot naurattivat ja muokatut vuorosanat olivat hauskoja. kuninkaalliset.jpg

Vapaaehtoiset kahdeksasluokkalaiset olivat olennainen osa juhlien järjestelyä ja toteutusta. He avustivat juhlien järjestämisessä mm. tarjoilijoina, dj:nä, valokuvaajana jne. Osa tuli aamulla aikaisemmin valmistamaan cocktaileja. Juhlan kuninkaallisiksi kruunattiin Jani ja Emmiina.Äänestys tapahtui juhlien aikana, jolloin kaikki juhlaan osallistuneet saivat käydä äänestämässä suosikkipariaan.



Alkupaloiksi tarjoiltiin kahdeksasluokkalaisten valmistamia coctaileja.ruokailu.jpg

Menu:
salaatti
lohi
perunamuusi
ja lopuksi kakkukahvit.

Ruokailun jälkeen tanssittiin loppuvalssi, jonka aloittivat kuninkaalliset Jani ja Emmiina.Tässä kohtaa tanssilattia oli melkein täynnä.valssi.jpg

Kaikilla oli juhlavat ja kauniit asut, osalla jopa omatekemiä. Oli hienoa, kun niin moni panosti juhliin niin paljon.

Järjestelyjen osalta juhlat onnistuivat hyvin, mutta meininki oli aika vaisua. Ihmiset juttelivat keskenään omissa pienissä piireissään, ja ainoat tanssit nähtiin loppuvalssin aikana.

Ysien juhlat onnistuivat ensimmäiseksi kerraksi hyvin. Niitä on hyvä pitää pohjana tulevillekin ysien juhlille, ja parantaa siitä.

Teksti ja kuvat: Nea ja Mimosa

5-6 E -luokka Yrityskylässä


Luokkamme osallistui Helsingin Teollisuusmuseon tiloihin rakennettuun Yrityskylä -tapahtumaan torstaina 6.5. Ennen Yrityskyläpäivää olimme koulussa opiskelleet noin kymmenen tuntia Yrityskylä oppilaan tehtäväkirjan avulla erilaisia yrittämiseen liittyviä aihe-alueita (esim. yksilön oikeudet ja velvollisuudet ja vastuu yhteiskunnasta, kuluttajana toimiminen, talouden ja yritystoiminnan perusteet).

Koulujakso kiinnosti oppilaita ja opas oli mielenkiintoinen. Tehtäviä tehtiin yhdessä koulussa sekä kotitehtävinä. Koska aikaresurssit ovat niukahkot näin keväällä, niin menimme aihealueet melko nopeasti läpi. Oppaaseen olisi helposti mennyt paljon enemmänkin aikaa kuin suositeltu kymmenen tuntia. Oppilaita kiinnosti eniten ns. kesäkioskin pyörittäminen (taulukossa pyöritettiin neljä viikkoa jäätelökioskia menoineen ja tuloineen sääolot huomioiden) ja oman kaupungin rakentaminen (millaisia yrittäjiä oppilas valitsee kaupunkiinsa saadakseen rahoituksen tarpeelliseksi katsomilleen palveluille).

Yrityskyläpäivä Helsingissä herätti etukäteen suurta jännitystä ja kiinnostusta. Päivä sisältää noin viiden tunnin työskentelyn omassa yrityksessä yhdessä muutamien luokkatoverien kanssa. Yrityksiä on 15 ja ne vaihtelevat kaupasta kaupungintaloon. Työn lisäksi oppilaalla on mahdollisuus olla kahdesti vapaa-ajalla, jonka aikana syödään ja kulutetaan työskentelystä ansaittu palkka.
Ammattien jako koulussa ei herättänyt merkittävää tunnekuohuntaa vaan enemmänkin pohdittiin sitä mitä omalla työpaikalla tulisi tehdä. Matkalla Helsinkiin me opettajat yritimme luoda me-henkeä bussissa - olihan kolme Vihtiläistä koulua tekemässä historiaa: Euroopan kuudes Yrityskyläpäivä oli käynnistymässä.

Työpäivä Yrityskylässä lähti heti aluksi hyvin käyntiin. Oppilaat kuuntelivat annetut ohjeet tarkkaan ja jakautuivat ongelmitta omille työpaikoilleen. Ohjaajat kiertelivät antamassa ohjeita ja jokainen sai oman työtehtävän aikataulutetun ohjeen. Yrityksissä oli tietokoneet, joihin oppilaat rohkeasti tutustuivat.

Vapaa-ajalla oppilaat olivat yllättävän varovaisia palkan tuhlaamisessa ja he kiertelivät pitkään myyntipaikkoja vertailemassa hintoja. Muutamalle oppilaalle ostopäätös oli jopa vaikea ja he tarvitsivat hieman tukea saadakseen palkkansa käytettyä ennen Yrityskylän sulkemista. Palkka ei voi muuttaa rahaksi.

Kaikki oppilaat antoivat positiivista palautetta niin koulujaksosta kuin itse Yrityskyläpäivästä. Töitä Yrityskylässä he olisivat olleet valmiit tekemään enemmänkin. Moni oppilas olisikin halunnut olla kiinteistönhoitaja, jolla töitä oli eniten. Useammat oppilaat joutuivat esiintymään Yrityskyläläisille (paikalla oli noin 65 ihmistä) päivän aikana ja se sujui hienosti, vaikka jännitys oli melkoinen!
Yrityskyläprojekti antoi oppilaille uutta tietoa ja näkökulmaa yhteiskuntaan, yrittämiseen ja yksilön vastuuseen. Kokemuksellisuus syvensi tiedon omaksumista merkittävästi ja opetti myös sosiaalisia taitoja sekä vahvisti itsetuntoa esiintymisten ja vastuunkantamisen myötä. Oli ilo olla Yrityskylässä mukana!

- Johanna

Otalammelle neljäs sija valtakunnallisessa Taitaja9-finaalissa


Otalammen koulun taitava Taitajajoukkue (Emmiina Taivassalo, Vilja Kämppi, Jani Vuorma) matkasi 27.4. Ouluun finaaliin kisaamaan kolmenkymmenenkuuden muun joukkueen kanssa. Otalammen joukkue raivasi tiensä välierien kautta lopulta neljännelle sijalle!

Kilpailutehtävät olivat jälleen monipuolisia. Eteen tuli naulakon kokoamista, jätteiden lajittelua, lvi-putkirakennelman tekoa, herneiden poimimista syömäpuikoilla purkista toiseen yms. Jokaisesta tehtävästä piti suoriutua mahdollisimman nopeasti. Voittajajoukkue tuli Liedosta, ja voitto oli ylivoimainen. Sijoista 2-4 käytiin sen sijaan kova ja tasainen taisto.

Otalammen joukkueen jäsenet saivat palkinnoksi neljännestä sijastaan sadan euron lahjakortit oululaiseen Euromotor Centeriin. Koulussamme aloitettiin menestyksen myötä uusi traditio: tavalla tai toisella ansioituneet oppilaat palkitaan kakkukahveilla opettajien kahvihuoneessa.

nr


Otalammella halaillaan


Perjantaina 5.2. Otalammen koulun tukioppilaat järjestivät halipäivän. Ohjelmassa oli yksinkertaisesti halailua ja oppilaat keräsivät nimiä kaulassa kannettaviin kartonkisydämiin. Nimiä sai halausta vastaan.


nimetön.JPGP1000530.JPG



Otalammen koulun kieliviikko



Koulussamme oli kieliviikko viikolla neljä. Se piti sisällään aamunavauksia, kilpailun ja pukeutumispäivän perjantaina 29.1.-1O. Lisäksi seitsemäsluokkalaisille oli infoa tulevista valinnaiskielistä saksasta ja ranskasta.


Kieliviikko loppui paratiisipäivään, kivaan piristykseen pakkasen keskellä, jolloin pukeuduttiin kesäisesti. Kieliviikon oli pääosin järjestänyt 8. luokan kielten ja kulttuurien valinnaisryhmä. Mutta Saksa-päivän piti saksan valinnaisryhmä. P1000462.JPG Kilpailussa oli kysymyksiä eri maiden kielillä. Piti tietää, mitä tarkoittaa lause ''puhu minulle'' eri kielillä. Ruokalassamme oli vastauslaatikko, johon voitiin käydä vastaamassa. Ruokalassa oli joka pöytäryhmässä jonkin eksoottisen Tyynenmeren saaren tietoisku, jossa kerrottiin tärkeitä asioita saaresta. Ruokalassa oli myös eri maitten kielillä ''Hyvää ruokahalua!'' Muuallakin koulun seinillä oli lausahduksia ja tervehdyksiä eri kielillä, kuten esim: ranskaksi, italiaksi ja espanjaksi. Pukeutumispäivän voitti 7c:n Viivi. Tietokilpailun voitti 9b:n Hille. Perjantaina päivä huipentui salissa pidettävään juhlaan. Siellä oli muutama kilpailu ja julkaistiin kilpailujen voittajat. Lisäksi oli hyvää musiikkia, jonka hoiti yhdeksännen luokan äänipojat. Muutamat olivat pukeutuneet kesäisesti hawaiji-tyyliin. ET, RE, MR










Juhlahumua Otalammella



Otalammen koulussa vietettiin perjantaina 4.12 itsenäisyyspäiväjuhlaa. Demokraattisesti valittu presidenttipari Oskar Stenberg ja Sanna Selänne voittivat äänestyksen ylivoimaisella äänivyöryllä. Äänioikeutettuja olivat kaikki latvalaiset.
itsenaisuus1_7284.JPG
Juhla alkoi presidenttiparin kättelyllä. Kättelyn jälkeen oli tarjolla seiskojen tekemää herkullista mustikkapiirakkaa ja juotavaa. Tarjoilujen jälkeen Stenbergin pitämä juhlava puhe oli huikea ja hän kuvaili selkeästi, miltä nykypäivämme näyttäisi, jos emme olisi itsenäistyneet Venäjän vallan alta. Puheen jälkeen tuli esitysten aika. Yhdeksännen luokan valinnaismuusikin ryhmä esitti kolme kaunista kappaletta, jotka saivat yleisön innostumaan ja osoittamaan suosiotaan raikuvasti. Sanna Selänteen laulama Myöhemmin oli herkkä aloitus esityksille. Seuraavaksi vuoronsa sai Ida Erämaa kappaleella Broken glass. Biisi sopi hyvin edellisen kappaleen jatkoksi, ja valmisteli yleisö loppuhuipennusta varten. Tämän taivaan alla Annika Suokkaan tulkitsemana viimeisteli koko paketin.

Kun juhla alkoi olla jo loppusuorallaan, oli valssin vuoro. Tanssin aloitti presidenttipari. Kohta jo muutin uskaltautuivat tanssilattialle, varsinkin opettajat olivat innokkaimpia tanssijoita. Iltapäivä oli erittäin iloinen, ja tunnelma oli mukavan juhlallinen. Kun juhla alkoi lähetä loppuaan, vieraat poistuivat salista iloinen hymy huulillaan.

itsenaisuus2_7410.JPG

Joululoma lähestyy!


4A-luokkalaiset ovat virittäytyneet jouluun kirjoittamalla joulukorteista joulurunoja.


joulupukki.png
kuva: public domain


Joulutonttu puuron keitti
ja sekaan mantelin heitti.
Hän puuroa maistoi
ja lisää ruokaa paistoi.
Tähdet taivaalla lentää
ja jouluyö entää.
Ikkunoista sataa lunta
ja partaukko näkee unta.

Lisää runoja





Otalampi jyrää Taitaja9-kisassa!


Taitaja9-kilpailua on käyty koko syksyn ajan ympäri Suomea. Taitaja9–kisa on 9-luokkalaislle tarkoitettu kilpailu kädentaidoista. Taitaja9:n tavoitteena on tukea nuorten ammatinvalintaa ja lisätä kädentaitoa vaativien alojen tuntemusta. Samalla lisätään ammatillisen koulutuksen vetovoimaa sekä tehostetaan yhteistyötä peruskoulujen, ammattioppilaitosten ja yritysten välillä.Taitaja 9-projekti ja Grippi Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen. Paikalliskilpailun voi järjestää mikä tahansa ammatillinen oppilaitos. uusi_taitaja.png

Otalammen koulu osallistui Nummelan ammattikoululla järjestettyyn kilpailuun, johon osallistui kaksikymmentäkahdeksan joukkuetta Vihdin, Nummi-Pusulan, Mäntynummen, Lohjan,Veikkolan sekä Karkkilan alueilta. Kilpailussa jatkoon pääsi kymmenen joukkuetta, joista kahden parhaan pistemäärän saavuttaneet luokat ovat Otalammen 9A 41 pisteellä sekä Otalammen 9C 44 pisteellä.

Menimme bussilla Nummelan ammattikoululle to 5.11. Kilpailuissa ryhmätyöllä oli suuri merkitys ja useimmissa tehtävissä paineita toi se, että nopeus ratkaisi. Ensimmäisissä tehtävissä jännitys näkyi ja tuli tyhmiä virheitä, mutta loppua kohden paransimme suoritusta. Helpoimpia tehtäviä mielestämme olivat perunan kuoriminen, käsirautojen selvittäminen ja napin ompelu. Heikoin osa-alueemme oli logistiikka-alalla traktorikortin suorittaminen.
Uudenmaan aluekilpailu järjestetään LUKK:ssa 11.12 ja sieltä voittajat pääsevät Oulussa järjestettävään finaaliin.

Emppu, Vilja ja Jani

Joulu lähestyy


Joulu lähestyy taas ja useimmat ihmiset ripustavat taloihinsa toinen toistaan hienompia koristeita. Oppilaat sen sijaan odottavat kokeiden loppumista, loman alkamista ja lahjoja. Kalenterin luukkuja availlaan ja odotetaan numeroa kaksikymmentäneljä. Ihmiset valmistavat herkkuruokia ja koristelevat joulukuusia.joulukuusi.gif

Näin ei kuitenkaan ole joka kodissa. Osa viettää joulua nälissään ja yksin, joten toivomme, että ne, joilla on joulumieltä ja lämmin joulu jakavat sitä niille, joilla sitä ei ole ja jotka sitä tarvitsevat.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

MR, MH, AJ



Otalammen koulun piirustuskilpailu


Koulussa on julistettu piirustuskilpailu. Tehtävänä on piirtää luonnonläheinen ja/tai piristävä, iloinen kuva. Kilpailussa on kolme sarjaa, Juuri, Runko, Latva. Jokaisen kerroksen voittajatyö maalataan seinälle. Maalaajina toimivat yhdeksännen luokan TET-harjoittelijat.

Jos haluat osallistua kilpailuun, piirrä kuva A4-paperille ja palauta se 15. tammikuuta mennessä Vire Lehvilälle tai hänen lokeroonsa. Kilpailu on avoin koko koululle.

Kuva: Mele Flórez-Avellán (http://www.meleflorez.com)external image Duck_full.jpg





Vaalit 27.11.

Presidentti puolisoineen valittu


Koulussamme järjestettiin presidentinvaalit. Presidentiksi pyrkivät koulun yhdeksäsluokkalaiset. Äänioikeutettuja olivat 7-9 -luokkalaiset. Vaalit järjesti itsenäisyyspäivän toimikunta, johon kuuluu joitakin oppilaskunnan jäseniä sekä kourallinen muita oppilaita. Vaalit ovat pohjustusta perjantaina 4.12. järjestettävälle itsenäisyyspäivän juhlalle.,

Äänestys sujui rauhallisesti. Välillä tosin sattui jotain sekaannuksia, mutta suurin osa oppilaista on kuitenkin osannut toimia oikein ja ymmärtänyt välillä sekaviakin ohjeita.

Ääntenlaskenta sujui ripeästi ja jo samana iltapäivänä vaalitulos oli tiedossamme. Äänestysprosentti oli huikeat 82% ja presidentiksi valittiin 52%:n saaliilla Oskar 9C:ltä ja puolisoksi Sanna 9A:lta. Onnea voittajille ja kiitos kaikille hyvästä kampanjoinnista.

MR, MJ, AJ - 8B


vaalivirkailija1.png
Vaalivirkailijoita työssään



Otalammen koulun presidentinvaalien mainoksia sotkettu

Tällä viikolla alkoi Otalammen koululla presidentinvaalien mainoskampanja. Vaalit pidetään perjantaina 27.11. ja niissä valitaan yhdeksäsluokkalaisten keskuuudesta presidentti ja tämän puoliso demokraattisesti äänestämällä. Äänioikeutettuja ovat kaikki 7-9 -luokkkalaiset. 4.12. järjestetään itsenäisyysjuhla.

Ehdokkaiden vaalimainoksia ilmestyi seinille maanantaina, ja jo samana päivänä saimme ikäväksemme havaita, että mainoksia oli sotkettu. Ilkivallan kohteeksi joutuivat erityisesti kaksi ehdokasta, jotka ovat samalla luokalla. Toisen kuvalla varustettu mainos tuhrittiin rumin piirustuksin, kun taas toisen mainoksen päälle kirjoitettiin ruma, negatiivista asennetta ilmaiseva sana.

Vaalimainosten sotkeminen on rikos, mikä ei ilmeisesti ole kuitenkaan tullut kaikille selväksi. Lisäksi on ikävää, että kun tylsien koulupäivien piristykseksi yritetään keksiä kivoja juhlia, seuraus on tämä. Ainakin meidän mielestämme on kivaa kun on itsenäisyyspäiväjuhlat, koska saadaan hyvää ruokaa ja voidaan laittaa parhaat päälle. Te, joilla ei ole muuta tekemistä välitunneilla kuin sotkea vaalimainoksia, voisitte lukea välkillä vaikka läksyjä!

- 9B


Toimittajille apua


Anne Rongas on ystävällisesti tehnyt erinomaisen wikin, josta löydät mm. hyödyllisiä opasvideoita, joissa neuvotaan, miten tätä ympäristöä käytetään.